Uutta: iOS 12

Kuten varmasti moni jo tietääkin, maanantaina 4.6. Apple paljasti uudet käyttöjärjestelmänsä WWDC18 kehittäjäkonferenssissa San Franciscossa. iOS-käyttöjärjestelmän päivitykset olivat musiikkia korville monestakin syystä, mutta varsinkin iäkkäämpien laitteiden saama huomio on luonnollisesti meistä huippujuttu! iOS 12 on nimittäin saatavilla jopa "budjetti-iPhoneen" iPhone 5S:ään, minkä vuoksi kyseinen laite soveltuu loistavasti esimerkiksi koululaisille sekä muille älypuhelimen saloihin vasta tutustuneille.

Uuden käyttöjärjestelmän sanotaan – siihen sisältyvä tuhdin päivityspaketin lisäksi – nopeuttavan mm. appien avautumista ja muiden toimintojen suorittamista. Kädessä olevan puhelimen ikä ei siis näy enää samalla tavalla arkikäytössä, kun esimerkiksi kameran avautumista ei tarvitse odotella. Toisaalta, uudemmat laitteet varmasti saavat laajemmin uusia ominaisuuksia parantuneen prosessoritehonsa ansiosta.

Uusi iOS tuo mukanaan myös laitteiden käyttötilastot. Käyttäjä voi siten seurata eniten käyttämiään sovelluksia, niissä viettämäänsä aikaa sekä asettaa käyttörajoituksia, mikäli haluaa vähentää puhelimen käyttöä. Sen lisäksi, että omia käyttötilastoja pääsee tutkailemaan, käyttäjä voi seurata jälkikasvun tilastoja ja rajoittaa käytön esimerkiksi vain päiväsaikaan tai vaikka kuinka kauan puhelimella saa pelata per päivä.

Uuden iOS:n lisäksi Apple paljasti myös uudet watchOS, macOS ja tvOS -käyttöjärjestelmät. Näihin emme paneudu sen enempää, mutta huomionarvoista on, että uusin watchOS 5 ei tue enää alkuperäistä Apple Watchia (joskus myös series 0). Tästä johtuen kyseinen malli on poistettu myyntilomakkeelta, sillä haluamme varmistaa, että valikoimamme on ja pysyy ajantasaisena sekä turvallisena.